fbpx

Länsimetro rakennuttaa Matinkylästä Kivenlahteen metrolinjan jatketta, jonka myötä Espooseen avautuu viisi uutta asemaa: Finnoo, Kaitaa, Soukka, Espoonlahti ja Kivenlahti. Olemme suunnitelleet ja asentaneet Finnoon metroaseman julkisivut, joihin sisältyvät Finnoonsillan ja Meritien sisäänkäynnit sekä tekniikkarakennukset.

Toimitimme Finnoon asemalle yhteensä noin 7 000 neliömetriä lasiseiniä sekä puuritilä-, verkkolevy- ja alumiiniverhoiluja. Julkisivuverhousten perustana hyödynnettiin Teräselementin omaa rankaelementtiseinäjärjestelmää.

Finnoon kaupunginosa sijoittuu meren rannalle, ja myös aseman arkkitehtuurissa ja sisälle suunnitellussa taiteessa on otettu huomioon ympäröivä luonto. Esimerkiksi julkisivujen lasipintoihin on painettu lintukosteikon kasvillisuutta muistuttavia graafisia kuvioita. Teräselementin osuus valmistui loppuvuodesta 2021.

Aseman suunnittelusta on vastannut PES-Arkkitehdit Oy. Rakennusurakan toteuttaa GRK Infra Oy:n ja Aki Hyrkkönen Oy:n muodostama työyhteenliittymä. Finnoon metroasema avataan liikenteelle vuoden 2023 aikana.

Katso video koeajosta Länsimetron Youtubesta >

Katso lisää kuvia Finnoon metroaseman referenssistä >

Lue lisää Teräselementin rankaelementtiseinäjärjestelmästä >

Lue lisää julkisivurakentamisesta, -tuotteista ja -materiaaleista >

 

 

Jaa artikkeli somessa