Tampereen Lakalaivassa, moottoritien varrella sijaitseva 6 500 neliömetrin kiinteistö kokee kuluvan vuoden aikana mittavan muutoksen, kun sen julkisivut saneerataan. Moni pirkanmaalainen tuntee kiinteistön Kaipio Oy:n entisenä kassakaappitehtaana. Viimeiset 15 vuotta rakennus on toiminut paikallisten Löytötavaratalo- ja Kuljun Kartano -myymälöiden keskusvarastona. Kun myymälöiden liiketoiminta vuonna 2018 loppui, myös kiinteistö jäi tyhjilleen.
Tontti ja kiinteistö ovat olleet pirkanmaalaisen Timo Lehtosen ja hänen veljensä omistuksessa 2000-luvun alusta lähtien. Sijainti on erinomainen, hyvien liikenneyhteyksien varrella, joten kiinteistön uutta elämää pohdittiin pitkään.
”Puntaroimme puretaanko rakennus kokonaan vai lähdetäänkö tekemään parannuksia. Tutkimme eri vaihtoehtoja ja totesimme, että rakennuksessa on vahvat kantavat rakenteet, ja runko on hyvässä kunnossa. Julkisivu puolestaan vaati uudistamista kauttaaltaan. Julkisivusaneeraus oli kokonaiskustannuksiltaan huomattavasti edullisempi vaihtoehto, kuin koko rakennuksen uudelleenrakentaminen. Jo pelkästään tämän kokoisen rakennuksen purkamisesta olisi aiheutunut merkittävät kustannukset”, Lehtonen kertoo.
Teräselementti pääurakoitsijana julkisivusaneerauksessa
Teräselementti toimii rakennuksen julkisivusaneerauksen pääurakoitsijana ja vastaa kokonaisuudesta.
”Teräselementti on rakentanut meille aiemmin muutaman kiinteistön ja tehnyt myös joitain pienempiä saneerauksia. Olimme tietoisia heidän rakentamisestaan ja laadustaan, joten päätös yhteistyökumppanista oli helppo tehdä. Projekti onkin edennyt erinomaisesti Teräselementin johdolla – kaikki on hoidettu erittäin hyvin aina myynnistä suunnittelijoihin ja työmaajohtoon asti”, Lehtonen kehuu.
Rakennuksen arkkitehtisuunnittelun on tehnyt pitkän linjan tamperelainen arkkitehtitoimisto Tähti-Set Oy. Kiinteistö on rakennettu 1970-luvulla, ja samaa virtaviivaista ajan tyyliä tuodaan myös uusiin julkisivuihin. Rakennuksen pääjulkisivu toteutetaan Teräselementin omalla Rondo-julkisivulamellilla. Lisäksi rakennuksessa hyödynnetään Teräselementin uusinta tuoteinnovaatiota, yhdessä Purso Oy:n kanssa kehitettyä alumiininauhaikkunaa.
Kiinteistön julkisivusaneerauksen osalta projekti valmistuu kesään mennessä. Koko kiinteistön arvioidaan olevan valmis loppuvuodesta 2021.
Nyt saneerattava kiinteistö toimii Lehtosen mukaan koko alueen lähtölaukaisijana. Alueelle rakennetaan lähitulevaisuudessa vuokralaisille uusia rakennuksia sitä mukaa, kun tarvetta on; rakennusoikeutta 4,5 hehtaarin tontilla on yli 20 000 neliömetriä.
Lue lisää julkisivurakentamisen ja korjausrakentamisen palveluista >
Katso referenssejämme julkisivusaneerauksesta >