Triplan lasikattoa_Teraselementti
Lasikattorakentaminen on Suomessa ristipaineessa – toisaalta arkkitehtuurilta vaaditaan näyttävyyttä ja visuaalisia yksityiskohtia, todellisuudessa lasikattoja arvostellaan vain vedenpitävyyden perusteella. Erikoisjulkisivujen ammattilainen, pirkanmaalainen Teräselementti on tarttunut ongelmaan, ja pyrkii edistämään kestävää suomalaista lasikattorakentamista kokonaispalvelullaan.
– Tänä päivänä edelleen unohtuu, että esimerkiksi kiinteistösijoittajat arvostelevat lasikattoprojektin lopputulosta vain sen perusteella, ettei katto vuoda. Lasikatto tulisikin suunnitella ja toteuttaa tukemaan tätä päämäärää. Katosta on tultava kerralla vesitiivis, muuten lasirakenteita ei tule lisää Suomeen, painottaa riippumattoman rakennuttajatoimisto HTJ Oy:n asiantuntija Kari Vikman.
Vikmanin mukaan lasikattorakentamisen suurin ongelma liittyy kokonaisuuksien hallintaan. Julkisivuja ei suunnitella kokonaisuutena, projekteja pilkotaan liikaa, ja suunnittelu ja toteutus on hajautettu liian monelle toimijalle. Vesitiiveys, joka saavutetaan kokonaisuuden hallinnalla, on kuitenkin edellytys hyvälle ja toimivalle lasikattorakentamiselle.

Lasikattorakentaminen hallintaan kokonaispalvelulla

Teräselementti pyrkii minimoimaan ongelmat tarjoamalla lasikattorakentamista kokonaispalveluna, johon sisältyy muun muassa lasikaton kantava runko ja lasirakenteet liittymineen aina suunnittelusta asennukseen asti. Myös huollettavuus huomioidaan kokonaispalvelussa.
– Tavoitteenamme on tehdä entistä kestävämpiä lasikattoja ja parantaa suomalaisen lasirakentamisen edellytyksiä. Haluamme, että arkkitehtonisesti näyttävät lasikatot pystytään toteuttamaan kiinteistösijoittajien arvostamalla tavalla – tekniikaltaan ja toleransseiltaan asianmukaisesti ja vedenpitävästi. Parhaiten asiassa onnistutaan, kun hankkeen suunnittelijat ja toteuttajat voivat aloittaa yhteistyön aivan hankkeen alkuvaiheessa, kertoo Teräselementin julkisivuista vastaava projektipäällikkö Jani Nieminen.

Teräselementin vaativa lasikatto YIT:n Triplaan

Teräselementti on toteuttanut lasikaton kokonaisprojektina esimerkiksi YIT:n kiiteltyyn Tripla-projektiin Pasilassa. Myös Triplassa lasikaton vedenpitävyys on erityisen tarkastelun alaisena, sillä katon alla kulkee tulevaisuudessa Suomen suurin asiakasliikenne.
– Lasikatto on Triplassa haasteellisessa paikassa. Kävijämäärät ovat asemalla valtavat. Huoltoasiat ja muut tiiveysasiat korostuvat kohteessa entisestään, kun lasikattoa ei pystytä korjaamaan kovin yksinkertaisilla menetelmillä, kertoo Tripla-projektin työpäällikkö Jani Kuivamäki YIT:ltä.
Myös Triplassa arkkitehtuuri ja käytäntö ovat joutuneet törmäyskurssille, ja esimerkiksi kattokallistuskulmia on jouduttu muuttamaan vesitiiveyden saavuttamiseksi. Kuivamäki kiittääkin Teräselementin kokonaisprojektin toimivuutta:
– Kun kokonaisuus on vain yhdellä taholla, vastuu ja sitoutuminen ovat selvät. Onnistuneeseen lopputulokseen on päästy Triplassakin muun muassa yhteisen suunnittelun ja kokonaishallinnan kautta.
Lue lisää lasirakentamisen ratkaisuista täältä >
Lisätiedot:
Jani Nieminen
projektipäällikkö, hankekehitys
Teräselementti Oy
Puh. 044 042 2510
jani.nieminen@teraselementti.fi

Jaa artikkeli somessa