fbpx

Mikkeliin on valmistumassa uusi Mielen ja kuntoutuksen talo, johon olemme suunnitelleet ja toteuttaneet 6 000 neliömetriä rankaelementtiseiniä. Teräselementin osuus valmistui kesän 2021 aikana, ja tällä hetkellä rankaelementtiseinien päälle asennetaan  julkisivuverhousta, tuulettuvaa julkisivurappausta.

Rankaelementtiseinien valttina on erityisesti kosteudenhallinta, joka myös Mielen ja kuntoutuksen talossa on huomioitu jo suunnitteluvaiheesta lähtien. Rankaelementtiseinät on suunniteltu ja valmistettu  Lempäälän tehtaallamme täysin valmiiksi, ja esimerkiksi ikkunat on asennettu paikalleen elementteihin. Näin ulkoseinät saatiin nopeasti umpeen.  Elementit olivat sääsuojattu tarkasti myös kuljetuksen ja asennuksen aikana.

Uusia tiloja viisikerroksiseen Mielen ja kuntoutuksen taloon tulee yhteensä 14 300 neliömetriä. Rakennus valmistuu vuonna 2019 käyttöönotetun Perhetalon viereen, ja on viimeinen Mikkelin keskussairaalaa ja Essoten toimintoja uudistaneen ESPER-hankkeen rakennusurakoista. Koko kohde valmistuu vuoden 2022 aikana.

Kohteen pääurakoitsijana toimii Työyhtymä Mielentalo, jonka muodostavat Maarakennus Suutarinen Oy ja SBS Betoni Oy.

 

Lue aiemmin julkaistu uutinen Mielen ja kuntoutuksen talosta >

Lue lisää Perhetalon kohteesta >

Tutustu Teräselementin rankaelementtiseinäjärjestelmään >

Katso lisää julkisivurakentamisen referenssejä >

Jaa artikkeli somessa