Elokuussa 1971 asteli juuri ammattikoulun rakennuspuolelta valmistunut Simo Rantamaa Teräselementille töihin. Silloin ei kukaan – vähiten Rantamaa itse – voinut arvata, että vielä viisi vuosikymmentä myöhemmin hän työskentelisi saman työnantajan palveluksessa. Rantamaa on nähnyt niin rakentamisen muutoksen, Teräselementin kasvun, kuin kolme sukupolvea, Eero, Jarmo ja Juho Viitalan, luotsaamassa yritystä.
”Siskoni mies oli Teräselementillä töissä, ja hän hankki minulle paikan. Sanoi, että lähde nyt Simo katsomaan, miltä vaikuttaa. Taloon tulin 23.8.1971, mutta virallisiin asiakirjoihin on painettu vuosi 1974. Vuonna 1973 tuli työhistoriaan tauko, kun menin armeijaan, jonka jälkeen rakensimme vielä siskoni perheelle omakotitaloa. Kun tulin takaisin – sille tielle jäin.”
Kun Rantamaalta kysyy, onko työura yhden työnantajan palveluksessa koskaan kaduttanut, saa vastaukseksi nopean ja painokkaan ”ei missään nimessä”. ”Paikat ovat vaihtuneet, työkaverit ovat olleet aina mukavia ja heidän kanssaan on tullut hyvin toimeen. Kaiken kaikkiaan, olen aina tykännyt olla Teräselementillä töissä”, hän sanoo.
Satojen työmaiden mies
”Alkuaikoina meillä oli neljän miehen porukat, joiden kanssa kuljimme yhdessä hommissa. Pitkälti työ oli käsityötä, lankkuja seiniin ja siihen levyjä sekä pelliä. Työni on ollut todella monipuolista: olen tehnyt pintamateriaaleja ja jonkin verran lasituksia, oikeastaan kaikkia muita töitä paitsi hitsaamista. Tilipussi tuli aina kahden viikon välein. Mestarit toivat työmaalle ruskean kirjekuoren, jossa olivat markat ja tilinauha. Kyllä se aina hymyn huulille nostatti”, Rantamaa kertoo.
Kotimaan työmaakohteita hän muistelee lämmöllä: ”Kun nosturi tuli työmaalle, minulle sanottiin, että nyt poika juostaan. Nosturit olivat siihen aikaan niin kalliita, että vetkuttelulle ei ollut sijaa, eikä askeltakaan menty kävellen”, hän nauraa. Rantamaa arvioi olleensa uransa aikana mukana sadoissa kohteissa. Noin kymmenen vuotta hän piti kirjaa työmaistaan, mutta sen jälkeen työt veivät mennessään.
Ensimmäinen kohde, jossa Rantamaa on ollut mukana, on edelleen pystyssä Hämeenkyrössä E12-tien varrella, lähellä nykyistä Hintakaarta. Paljon on kuitenkin muuttunut Rantamaan työuran aikana sekä muun muassa rakentamisen fyysisyydessä ja esimerkiksi työvaatteissa ja -turvallisuudessa. Myös kohteet ovat nykyään monimuotoisempia ja kokonaisuuksien työmäärä selvästi korkeampi.
”Uran alkuaikoina kaikkiin työkaluihin vedettiin virrat, nykyään lähes kaikki toimivat akuilla. Ja jos teimme alakattohommia, rakensimme itse puusta pukit ja nostimme käsin levyt telineelle. Sieltä miehet nostivat levyt alakattoon ja naputtelivat vasaralla kiinni. Ei näin hurjaa muutosta varmastikaan tapahdu seuraavien 50 vuoden aikana”, hän myöntää.
Unohtumattomia ulkomaankomennuksia
Rantamaan työnkuvaan on kuulunut myös runsaasti ulkomaankomennuksia. Kotona ei ole viidenkymmenen vuoden aikana ehtinyt kuin pyörähtämään, kun reissumiehen seuraava kohde on jo ollut selvillä ja laukut pakattu. Hän myöntääkin, että tietty hulluus ja seikkailumieli on ollut pakko miehellä olla mukana, muuten ei olisi pärjännyt.
1980-luvun puolessavälissä ensimmäinen ulkomaantyö suuntautui Norjaan, jossa Rantamaa vietti vajaat kaksi kuukautta. Yhdeksänkymmentäluvulla Itä-Euroopassa vietettiin jopa yhdeksänkin kuukautta kerrallaan. Ikimuistoisia työmaita on mahtunut työhistoriaan.
”Junalla mentiin pitkiäkin matkoja. Tullit rajoilla hidastivat kulkua, ja välillä saatoimme odottaa jopa päivän matkan jatkumista. Ensimmäisellä kerralla, kun tulin junalla, mietin kyllä monta kertaa, pysähtyykö juna muilla asemilla ja osaanko jäädä oikeassa kohtaa pois. Pääteasemalla oli onneksi kuitenkin suomalainen vastassa.”
Yksi mieleenpainuvimmista töistä Rantamaan uralla on ollut iso tehdastyömaa idässä, jonka komennus kesti yhdeksän kuukautta. ”Työmaa oli kaiken kaikkiaan laaja ja haastava. Kurassa sai mennä ja lisäksi paikallisten kanssa oli vaikeuksia löytää yhteistä kieltä. Kyllä se silloin meni – mutta ei sinne näin vanhempana enää lähtisi,” Rantamaa naurahtaa, ja jatkaa:
”Toinen keikka kesti vain kaksi viikkoa, mutta muistan sen vieläkin hyvin. Teräselementti oli myynyt laitoksen, ja me lähdimme Haapalan Riston ja Rajamäen Reijon kanssa paikan päälle tekemään katto-, seinä- ja ovihommaa. Väkeä oli paljon, eikä perillä paljon vessoja tunnettu. Alumiinitelineitä kun alettiin paikallisten kanssa kokoamaan, kukaan ei oikein ymmärtänyt toisiaan, ja hymy oli herkässä. Toimeen tultiin kuitenkin.”
Jo kahdesti eläkkeelle – ja matka jatkuu
Rantamaa jäi vuodenvaihteessa eläkkeelle – nyt jo toista kertaa.
”Jäin ensimmäisen kerran eläkkeelle, kun täytin 63 vuotta. Olin kymmenen kuukautta poissa. Sitten palasin tekemään Parolan prikaatiin kylmää runkoa, ja jäin töihin neljäksi vuodeksi. Nyt pidetään pientä paussia ja keskitytään vapaa-aikaan. Onneksi meillä täällä Merikarvialla on hyvät liikuntamahdollisuudet: hiihdän, uin ja lenkkeilen ahkerasti”, Rantamaa sanoo.
Tyytyväisyys kuultaa miehen puheesta. Pitkään uraan on mahtunut monenmoista – on päässyt näkemään maailmaa ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Poissa ei ole tarvinnut olla, vaan töitä on riittänyt hyvin koko uran aikana. Vahva työmoraali kuultaakin miehen puheista, jokainen kohde on aina pyritty hoitamaan parhaalla mahdollisella tavalla – ja aina on onnistuttu.
Kysyttäessä haastattelun lopuksi, millainen oli Rantamaan viimeinen kohde Teräselementin palveluksessa, saa vastaukseksi naurahduksen ”eihän sellaista vielä voi tietää”.