Elokuussa 1971 asteli juuri ammattikoulun rakennuspuolelta valmistunut Simo Rantamaa Teräselementille töihin. Silloin ei kukaan – vähiten Rantamaa itse – voinut arvata, että vielä viisi vuosikymmentä myöhemmin hän työskentelisi saman työnantajan palveluksessa....
Kulunut vuosi on ollut Teräselementille uusiutumisen ja kasvun vuosi – poikkeusolojen jatkumisesta huolimatta. Näimme vahvaa kasvua erityisesti toimitila- ja hallirakentamisen puolella, ja saman kehityksen uskomme jatkuvan myös ensi vuonna. Teräselementin yli 50...
Teräselementin uutena vientijohtajana on aloittanut 25.11.2019 rakennusinsinööri (AMK) Mikael Rinne. Hän vastaa vuoden 2020 alusta käynnistyvän vientiliiketoiminnan kokonaisuudesta ja organisaation rakentamisesta. Rinne on toiminut aiemmin useissa teräsrakentamiseen...
Teräselementti aloittaa viennin Pohjoismaihin vuoden 2020 alusta lähtien. Alkuvaiheessa yritys keskittyy Ruotsin ja Norjan markkina-alueille, joihin markkinoidaan erityisesti runkorakenteiden erityisosaamista. Jatkossa tavoitteena on tarjota harkittuihin kohteisiin...
Teräselementti Oy on vuonna 1964 perustettu uudistuva perheyritys. Meitä kiitetään erityisesti laadukkaasta työn jäljestä sekä tavastamme toimia joustavasti, vastuullisesti ja luotettavasti.