Vuosi 2022 jää pian taakse. Teräselementille kulunut vuosi on näyttäytynyt sekä onnistumisina että haastavana vuotena. Rakentamisen taantuma ei ole näkynyt meillä, mutta materiaalikustannusten nousu on vaikuttanut ymmärrettävästi myös meidän projekteihimme ja siirtänyt osaltaan hankkeita. Näkymät ovat kuitenkin valoisat.

Tilauskantamme näyttää tällä hetkeltä hyvältä; uusia merkittäviä kvr-hankkeita on alkamassa usealla paikkakunnalla, muun muassa Vantaalla ja Raisiossa, muutaman mainitakseni. Näistä pääsemme kertomaan lisää ensi vuoden alussa. Pirkanmaalla olemme mukana myös paikallisesti merkittävän työnantajan, Toijala Worksin, uusien toimitilojen rakentamisessa.

Loppuvuoteen saimme ilahduttavan tiedon, kun työyhteenliittymä (TYL) SSA Rakennus Oy ja Teräselementti valittiin Kotkaan suunnitellun kauppakeskus Kotkan Tähden urakoitsijoiksi. Toimimme ensi vuonna urakoitsijana rungon ja kuorien osalta yhdessä suurimmassa yksittäisen kaupan rakennushankkeessa. Hankkeeseen haluttiin laadukkaasta rakentamisesta ja osaamisesta tunnetut urakoitsijat, ja olemmekin otettuja ja ylpeitä, että Teräselementti oli mukana valinnassa.

Tavoittelemme ensi vuonna lähes 50 miljoonan euron liikevaihtoa, ja kasvua haemme erityisesti kvr-puolelta. Tähän meillä onkin jo erinomaiset lähtökohdat ja työkalut: lähes 60 vuoden kokemus toimivasta hallirakentamisesta, oma konepaja, ymmärrys kokonaisvaltaisesta ja modernista rakentamisesta sekä laadukkaasta julkisivurakentamisesta.

Kehitymme koko ajan ja pyrimme lisäämään osaamistamme eri osa-alueilta. Tänä vuonna olemme rekrytoineet lisää osaajia ja vahvistaneet rivejämme myös sisältä päin tekemällä lukuisan joukon nimityksiä eri rooleihin. Tälläkin hetkellä meille etsitään uusia osaajia, kuten yksikönjohtajaa hallirakentaminen ja teräsrakenteet -liiketoiminta-alueille. Osaamisen kasvu näkyy meillä koko yrityksen positiivisena kasvuna ja kehityksenä.

Haluan kiittää kaikkia asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta ja yhteisistä projekteista. Suuri kiitos kuuluu myös omalle henkilöstöllemme, joka on sitoutunut yhteiseen suuntaan ja kehittämiseen. Lähdemme vuoteen 2023 positiivisin ja luottavaisin mielin.

Toivotan kaikille rentouttavaa ja rauhaisaa joulun aikaa. Tehdään yhdessä ensi vuodesta entistäkin menestyksekkäämpi.

 

Ville Helenius

toimitusjohtaja

Teräselementti Oy

Jaa artikkeli somessa