Rakennustekniikan diplomi-insinööri Tuomas Norri on nimitetty Teräselementille tuotantojohtajaksi. Tuotantojohtajana Norri vastaa Teräselementin kokonaisurakkarakentamisen palveluiden tuotannosta.

Syyskuussa tehtävässään aloittaneella Norrilla on vahva rakennusliiketausta ja kokemusta niin valtakunnallisesti kuin maailmanlaajuisestikin toimivista yrityksistä on kertynyt rutkasti. Esimerkiksi aiemmasta pestistään teollisuuskonserni Sandvikilla Norri tuo Teräselementille näkemystä erityisesti asioiden ja palveluiden tuotteistamisesta. Uudessa työssään Norri näkeekin vahvuudekseen kokonaisuuksien hahmottamisen, johon on tullut oppia myös erilaisista vaativista rakennushankkeista.

”Teräselementillä nämä kokonaisurakkarakentamisen hankkeet ovat vastuullani siitä eteenpäin kuin kauppa on lyöty kiinni. Tehtäväni on myös hioa prosessit juuri tähän organisaatioon sopivaksi. Uskon, että Teräselementillä pääsen käyttämään luovuuttani uudella tavalla”, Norri kuvailee.

Päivätyön vastapainoa Norrille tarjoavat perheen parissa vietetty aika, ravintolan pyörittäminen sekä metsästys ja kalastus.

Jaa artikkeli somessa